Anja Pankasalo in memoriam

Anja Pankasalo in memoriam

Espoon kotiseutuväki sai keskellä kauneinta kesää suru-uutisen. Espoon 5. kotiseutukummi Anja Pankasalo kuoli 15.7.2015 vain 69 vuoden iässä. Työelämä toi Säkylässä syntyneen Pankasalon jo nuorena pääkaupunkiseudulle, ja Espooseen hän muutti vuonna 1980.

Paikallisyhdistyksessään Laajalahti ry:ssä Pankasalo toimi johtokunnan jäsenenä, sihteerinä ja sittemmin puheenjohtajana yhteensä noin neljännesvuosisadan ajan. Hän osallistui aktiivisesti myös koko Espoon laajuiseen kotiseututyöhön toimien Espoon Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön puheenjohtajana sekä Espoon Omakoti -lehden päätoimittajana. Hän oli jäsenenä alueneuvottelukuntatyöryhmässä sekä toimi asukasfoorumityöryhmässä ensin puheenjohtajana ja sittemmin jäsenenä.

Pankasalo toimi Espoon ja espoolaisten hyväksi myös kunnallispolitiikassa kaupunginvaltuutettuna vuosina 1993-2008 ja sen jälkeen vielä varavaltuutettuna.

Anja Pankasalo palkittiin vuonna 2000 Suomen Kotiseutuliiton ansiomitalilla sekä vuonna 2007 Espoo-mitalilla toiminnastaan Espoon hyväksi. Kotiseutukummin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 2012.